Senioritoimikunta
Senioritoimikunta
Senioritoimikunnan tavoitteena on aktivoida seuran seniorijäseniä osallistumaan
esitasoisiin kilpailuihin, kehittämään omia pelitaitojaan, kohentamaan fyysistä ja
henkistä kuntoaan sekä pitämään hauskaa mukavien pelikavereiden kanssa
hyvän harrastuksen parissa.
Myös kisailu ja seuraottelut kuuluvat toimintamme ytimeen. Perinteisiin
seuraotteluihin toivomme senioreita runsain joukoin mukaan. Greeniä Koko
Seudun Sikspäkin kisoissa olemme viime vuosina menestyneet erinomaisesti,
joten perinteet kannustavat jatkamaan menestyksen tiellä.
Seniorien kuukausikisa on tälle kaudelle muutettu koko seuran kuukausikisaksi. Se on
mukana alla olevassa tapahtumakalenterissa, koska seniorit varmaan ovat suurin
osanottajaryhmä.
Uutta tälle kaudelle on seniorien oma Whatsapp ryhmä tiedottamista varten. Ryhmään voi
liittyä lähettämällä spostia toimisto@kanavagolf.com
Senioritoimikunnan puheenjohtajana toimii Aarne ”Ake” Kyläkallio. Aina saa tulla juttusille tai
lähettää viestiä, kun mielessä on jotain sennujen toimintaa kehittävää. Mottoni on, että älä
koskaan sano ensiksi ei.
Seniorivastaava Aarne Kyläkallio
Senioreiden tapahtumakalenteri 2026
Toukokuu:
20.05 Seuran kuukausikisa 1, lähdöt ap ja ip
26.05 Aluetour Häme1. Nokia River Golf
28.05 Sikspäki Messilä
Kesäkuu:
01.06 Seuraottelu KanG-JG, Kanavalla
03.06 Seuraottelu KanG – SHG – Iitti Lakistossa
08.06 Sikspäki Hartola
15.06 Seuran kuukausikisa 2, lähdöt ap ja ip
23.06 Aluetour Häme2. Tawast Golf
30.06 Seuraottelu KanG-Messilä, Kanavalla (Kutsukilpailu aktiivisuuden perusteella)
Heinäkuu:
08.07 Seuran kuukausikisa 3, lähdöt ap ja ip
09.07 Aluetour Häme3. Hartola Golf
13.07 Ryder-Cup KanG-LG, Kanavalla (Kutsukilpailu aktiivisuuden perusteella)
27.07 Ryder-Cup LG-KanG, Takkula (Kutsukilpailu aktiivisuuden perusteella)
29.07 Senioritoimikunnan vierailu Hartolassa, suljettu kisa
Elokuu:
05.08 Seuraottelu Kang-AulankoGolf, Kanavalla
13.08 Seuran kuukausikisa 4, lähdöt ap ja ip
15.-16.08 Seuran mestaruuskisat.
18.08 Seuraottelu JG-KanG, Jyväskylässä
24.08 Sikspäki Lahti
27.08 Sikspäki Kanava
Syyskuu:
05.09 Aluetour finaali, kutsukilpailu, Peurunka Golf
07.09 Sikspäki, Vierumäki
9.09 10 seuran ottelu, Iitti, pelaajat valitaan mestisten perusteella
15.09 Sikspäki finaali, Iitti
26.09 Seuran kuukausikisa 5. päättäjäiskisa yhteislähtö
Toimintasuunnitelma 2026
Senioritoimikunnan tavoitteena on saada mahdollisimman moni mukaan
seuraotteluihin, kuukausikilpailuihin ja seuraotteluihin. Seuraottelut ja
kuukausikilpailut ovat mukavia yhteistapahtumia, joissa tärkeintä ei ole kilpailu
vaan hauska yhdessäolo. Uudet tuttavuudet ja edulliset osallistumismaksut
vierailukentillä luovat pohjan mukaville tapahtumille nyt ja tulevaisuudessa.
Senioreiden seuraottelut ovat kaikille seuramme senioreille avoimia
tapahtumia, joihin toivomme mahdollisimman monen osallistuvan. Jyväs-
Golf saapuu vieraaksemme alkukesästä ja Aulanko golf elokuussa, Vierailemme SHG:n
Lakistossa kesäkuussa ja Jyväs-Golf :ssa elokuussa.
Messilä Golfin senioreiden kanssa kisaillaan Kanavalla, tähän kisaan on osallistujamäärä
rajattu (8 miestä ja 4 naista). Joukkue valitaan senioritapahtumiin aktiivisesti osallistuneiden
seniorigolffareiden joukosta.
Hartolan Golfsenioreiden kanssa pelataan seuraottelu Hartolassa, tähän tapahtumaan
osallistujat (8 kpl) ovat Kanavagolfin senioritoimikunnasta tai muita erikseen kutsuttuja..
Ryder Cup Lahden Golfin senioreiden kanssa pelataan 8 kilpailijan joukkuein ensi
kesänä ja joukkue valitaan senioritapahtumiin aktiivisesti osallistuneiden
seniorigolffareiden joukosta. Ryder Cup pelataan molemmilla kentillä
vuoroviikoin ja joukkueen ei tarvitse olla sama molempina päivinä.
10-seuran kilpailu on Hämeen alueen seurojen senioreiden keskinäinen
seuraottelu, johon joukkueemme valitaan seuran mestaruuskilpailuissa parhaiten
menestyneiden keskuudesta.
Sikspäki on Päijät-Hämeen golf-seurojen yhdessä järjestämä seurakilpailu
kuuden seuran senioreille. Kilpailuihin osallistuu kustakin seurasta 20 senioria.
Ilmoittautuminen suoraan järjestävän seuran caddiemasterille.
Senioritoimikunta 2026:
Aarne Kyläkallio 050 68575 / aarne.kylakallio(a)tilivara.fi
Jussi Heinilä
Tarja Hentilä
Tuomo Hentilä
Reija Kyläkallio
Teijo Piipponen
Pirjo Lehtonen