Pizzanpaistajat ry järjestää Pop-Up päivän Vääksyn Kanavagolfissa 7.8.2021

Pizzanpaistajat ry järjestää Pop-Up päivän Vääksyn Kanavagolfissa 7.8.2021

Pizzaharrastus on kasvanut viime vuosina voimakkaasti Suomessa. Yhä useammassa kotikeittiössä syntyy pizzoja, joissa on käytetty erityisesti pizzaan tarkoitettuja jauhoja ja aineksia, joita harrastajat tilaavat jopa ulkomailta asti.

Nyt Pizzanpaistajat järjestävät yhteistyössä vääksyläisen Kanavagolfin kanssa pizzatapahtuman, jossa yleisö pääsee tutustumaan erilaisiin pizzoihin ja tämän maistuvan harrastuksen saloihin. Tapahtuma järjestetään lauantaina 7.8. ja sen yhteydessä järjestetään myös teemaan sopiva Pizza Open -golfkilpailu, jossa palkintona suosittu Ooni-pizzauuni.

Pizzanpaistajien Facebook-ryhmä syntyi kun Sauli Kajosaari ja Mikko Peltonen päättivät perustaa ryhmän oman pizzaharrastuksensa ympärille puolitoista vuotta sitten. Suosio yllätti kuitenkin kaikki ja hetkessä ryhmään tulvi tuhansia harrastajia. Nyt pizzaharrastajia on ryhmässä jo yli 24 000 ja kasvu jatkuu kiivaana.

Suomeen on noussut viime vuosina useita laadukkaita pizzaravintoloita ja pizzaharrastuksen kasvu on näkynyt myös kauppojen hyllyillä. Monin paikoin pizzatarvikkeet on viety hyllystä nopeasti. Yhtenä ilmiönä ovat olleet myös erilaiset pizza popupit, jotka ovat monin paikoin saavuttaneet suuren suosion.

Pizzanpaistajat on yleishyödyllinen yhdistys, joka rahoittaa toimintaansa yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä ja kannatusjäsenmaksuilla. Facebook-ryhmässä mukanaolo on täysin maksutonta. Yhteisenä tavoiteenamme on tehdä Suomesta paikka, jossa tehdään maailman parhaita pizzoja.

 Jaa

Kategoriassa Ajankohtaista