Kanavagolfin klubimatka Tallinnaan 28.-29.4.2018

Tere! Nyt on viimeistään aika putsata viime kauden kurat mailoista. Lähde mukaan Kanavagolfin yhteiselle korkeanpaikanleirille, jossa on tarjolla hotellielämää, mykistävää golfia ja ennen kaikkea asiantuntevaa seuraa. Startataan golfkesä 2018 kunnolla!

Ilmoittautumisia otetaan vastaan 26.2.2018 asti mutta huomioitavaa on, että bussissa on paikkoja rajoitetusti. Ilmoita siis osallistujan nimi, osoite, sähköposti, puhelinumero, syntymäaika, tasoitus sekä mahdolliset lisämaksupalvelut nopeasti osoiteeseen esa.salonen@kanavagolf.com.

Matka on luonteeltaan omatoimiloma. Tämä tarkoittaa, että ajankäyttö virallisen ohjelman ulkopuolella on pääosin jokaisen omalla vastuulla. Aikataulu Tallinnan satamasta Niitväljaan on hieman tiukka. Järjestäjän puolesta toivotaankin, että osa pelaajista voisi valmistautua kierrokseen vaikkapa pukeutumalla pelivaatteisiin bussi- ja laivamatkan ajaksi. Näin pelaaja voi esimerkiksi syödä aamiaisen laivalla, lähteä ensimmäisissä ryhmissä kentälle ja halutessaan lounastaa ennen bussin lähtöä hotellille. Näin voidaan myös varmistaa, että enemmän aikaa valmistautumiseen tarvitsevilla ei tule kiire oman teeaikansa kanssa. Tiedot tarkentuvat ilmoittautumisten mukaan, mutta niiden yhteydessä oman valmiuden järjestelyiden suhteen voi ehdottomasti kertoa.

Katso tästä hinnat ja lisätiedot. Kerätään porukka kasaan ja otetaan Viron kentät haltuun. Teretulemast!

 

 

 Jaa
Kategoriassa Ajankohtaista